Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Maanantai, 23.
lokakuuta
2017.
Onnittelut -
19.6.2017, 10:28

Yhteishaun vapaat paikat lisähaussa

Yhteishaussa vapaaksi jääneet paikat ovat uudelleen haettavissa Etelä-Savon ammattiopisto Esedun lisähaussa. Haku jatkuu niin kauan kuin paikkoja riittää. Lisähaussa on noin 40 paikkaa.

Mikkelissä on haussa 20 paikkaa kuuteen eri tutkintoon. Paikkoja on leipuri-kondiittoriksi, kiinteistönhoitajaksi, putkiasentajaksi, talonrakentajaksi, maalariksi sekä autoalalle. Pieksämäellä on haussa 18 paikkaa neljään eri tutkintoon: parturi-kampaajaksi, talonrakentajaksi, merkonomiksi sekä kone- ja metallialalle. Paikkoja on myös metsäalalle Savonlinnaan.

”Opiskelupaikkatilanne elää vielä, kun paikan saaneiden suunnitelmat muuttuvat. Myös joihinkin muihin tutkintoihin saattaa avautua peruutuspaikkoja. Paikkoja voi kysyä meidän hakutoimistosta”, kertoo koulutuspäällikkö Marja Teräväinen.

Kaikki yhteishaun lisähaussa olevat paikat on tarkoitettu peruskoulupohjaisille hakijoille. Myös suorahaku tutkinnon jo suorittaneille on auki samoihin tutkintoihin. Lisäksi haku aikuisten näyttötutkintokoulutuksiin on vielä menossa niihin tutkintoihin, joissa paikkoja on vapaana.

Hakuinfo tiistaina 20.6.

Esedu järjestää tiistaina 20.6. hakuinfon Mikkelissä Otavankadulla. Infopäivänä saa tietoa vapaina olevista paikoista sekä ohjausta urasuunnitteluun. Esedun Otavankadun HakuPISTE palvelee arkipäivinä koko kesän. Opetus aloittavilla opiskelijoilla alkaa maanantaina 14.8.2017. Lisähaun tarjonta ja hakuohjeet löytyvät osoitteessa www.esedu.fi/hakuinfo.

Esedulla on myös haussa ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus eli Valma. Valma on tarkoitettu peruskoulun päättäneille ilman jatko-opiskelupaikkaa oleville nuorille sekä aikuisille ja maahanmuuttajille, jotka tarvitsevat valmiuksia ammatilliseen peruskoulutukseen siirtymiseksi. Hakuaika Valmaan on 23.5.-25.7.2017.

Esedun lisähaussa oleva koulutus

Mikkeli

Elintarvikealan perustutkinto, leipuri - kondiittori, pk
Kiinteistöpalvelujen perustutkinto, kiinteistönhoitaja, pk
Talotekniikan perustutkinto, putkiasentaja, pk
Autoalan perustutkinto, pk
Rakennusalan perustutkinto, pk, talonrakentaja
Pintakäsittelyalan perustutkinto, maalari, pk

Pieksämäki

Hiusalan perustutkinto,pk
Kone- ja tuotantotekniikan pt
Liiketalouden pt, merkonomi, pk
Rakennusalan pt, talonrakentaja, pk

Savonlinna
Metsäalan perustutkinto, metsäkoneenkuljettaja, pk