Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Keskiviikko, 23.
elokuuta
2017.
Onnittelut -
1.9.2016, 12:29 – päivitetty 1.9.2016, 12:30

Rendelillä on oma hotellihuone Mikkelissä

Media

Ensimmäisen suomalaisen supersankarielokuva Rendelin pohjalta on luotu oma hotellihuone Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkeliin. Keväällä alkanut suunnitteluprojekti saatiin kesällä päätökseen ja Rendel huone otettiin käyttöön elokuun alussa.

- Kun hotellinjohtaja Kari Hänninen otti yhteyttä ja kysyi kiinnostusta tehdä Rendelin teemalla oma hotellihuone, niin ei siinä tarvinnut kahta kertaa miettiä, kertoo elokuvan ohjaaja Jesse Haaja.

Huoneen sisustuksessa on käytetty elokuvasta tuttua rekvisiittaa ja seiniä koristaa valokuvaaja Juuli Aschanin viralliset still-kuvat. Asukkailla on myös mahdollisuus ostaa huoneessa esillä olevia oheistuotteita, jotka ovat muotoilija Pauli Kangasniemen käsialaa. Huoneen suunnittelusta on vastannut Rendelin luoja Jesse Haaja yhdessä hotellin kanssa.