Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Sunnuntai, 21.
lokakuuta
2018.
Onnittelut -
16.3.2018, 12:52

Rendel pääsi elokuvateatterilevitykseen Japaniin

Media

Kotimainen supersankarielokuva Rendel on jatkanut menestyksekästä maailmanvalloitustaan keväällä 2018. Alkuvuodesta elokuva julkaistiin Yhdysvalloissa Shout Factoryn toimesta. Rendel saavutti myös yhden tavoitteistaan päästessään Japanissa elokuvateatterilevitykseen. Muun muassa Tokion kankailla pyörinyt elokuva on tuonut runsaasti hyvää palautetta tekijöilleen. Huhtikuussa Rendel julkaistaan myös Ranskassa ja Kanadassa. Yhteensä elokuvaa on myyty tähän mennessä lähes 40 maahan.

Huhtikuussa Rendel nähdään myös Belgiassa, sillä elokuva on valittu 36. kerran järjestettävään Brussels International Fantastic Film Festivalin (BIFFF) viralliseen ohjelmistoon. Kyseessä on yksi maailman suurimmista genre-elokuvien festivaaleista, jossa vierailee vuosittain lähes 60 000 kävijää.

Elokuvan mikkeliläinen ohjaaja Jesse Haaja on ollut tyytyväinen Rendelin menestykseen: 

- BIFFF on yksi niistä festareista johon olen toivonutkin Rendelin pääsevän, joten tämä on tosi upea juttu. On iso kunnia päästä esittelemään elokuva Brysselissä, sillä taso on siellä tänäkin vuonna hemmetin kova. Samoin Japanin elokuvateatterilevitys oli mahtava uutinen. Somen kautta tulee päivittäin palautetta elokuvasta ja näyttää, että Rendel on löytänyt yleisönsä.  

Suomessa Rendel ilmestyy DVD:llä maaliskuun lopulla sekä Bluraylla huhtikuun puolessa välissä. Tällä hetkellä elokuva on nähtävissä myös mm. Elisa-Viihteessä.

Rendel-elokuva perustuu mikkeliläisen Jesse Haajan luomaan sarjakuvahahmoon, joka elää synkässä tulevaisuuden Suomessa taistellen pahamaineista VALA-rikosjärjestöä vastaan. Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 22.9.2017. Some-hitistä elokuvaksi kasvaneella kieroutuneella sankaritarinalla on jo kymmeniä tuhansia seuraajia ja trailereita on katsottu parikymmentä miljoonaa kertaa.