Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Keskiviikko, 19.
joulukuuta
2018.
Onnittelut -
9.7.2018, 16:44

Waltteri Torikka esiintyy Salmelan puistonäyttämöllä keskiviikkona

Baritoni Waltteri Torikka esiintyy peräti kahteen otteeseen Arto Paju Big Bandin solistina Taidekeskus Salmelan puistonäyttämöllä keskiviikkona 11.7.2018. Sekä päivä- että iltakonserteissa kuullaan rakastetuimpia viihdelauluja big band -säestyksellä.

Baritoni Waltteri Torikka nousi koko kansan tietoisuuteen voitettuaan Tähdet, tähdet –ohjelman vuonna 2015. Suomessa ja ulkomailla uraa luovaa Torikkaa voi kuvailla uuden sukupolven ooppera- ja konserttilaulajaksi.

Arto Paju Big Band koostuu kokeneista huippuammattilaisista, ammattitason harrastajista ja musiikin opiskelijoista, joille big band on lähellä sydäntä. Arto Paju Big Bandin yksi päätarkoitus on tuottaa uutta big band musiikkia hyvässä seurassa.

Waltteri Torikan päiväkonsertti klo 15 on ennakkoon loppuunmyyty. Klo 19 alkavaan iltakonserttiin on saatavilla vielä lippuja Taidekeskus Salmelasta tai tuntia ennen konsertin alkua Salmelan puistonäyttämöltä.

Konserttipäivä tulee täyttämään Mäntyharjun kirkonkylän ääriään myöten lähes 2000 konserttivieraan, Taidekeskus Salmelan näyttelyvieraiden ja Mäntyharjun kesäteatterin esityksen myötä. Taidekeskus Salmela suositteleekin läheltä saapuvia saapumaan paikalle jalkaisin. Ruuhkan vuoksi saapumiseen kannattaa varata hyvin aikaa.