Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Maanantai, 14.
lokakuuta
2019.
Onnittelut -
30.7.2019, 9:56

Viitostien osuus Tuppuralan ja Kinnarin eritasoliittymien välillä avataan liikenteelle - Launialankatu suljetaan toviksi

Vt 5 Mikkeli–Nuutilanmäki -hanke on ottanut harppauksen eteenpäin, kun Tuppuralan ja Kinnarin eritasoliittymien välillä avataan Viitostien oikean puoleinen tie, eli eteläinen puoli liikenteelle tämän viikon alkupuolella.

Viitostien liikenne ohjataan eteläiselle puolelle tietä sulkuaidoin. Uusi avattava tieosuus on noin 700 metriä pitkä. Alueen nopeusrajoitus on 50 kilometriä tunnissa. Tien pohjoispuolella jatketaan siltojen rakennustöitä nykyisen valtatien kohdalla.

Launialankatu suljetaan 5.–8.8.

Nykyisen sillan kannen purkutyön vuoksi Launialankatu suljetaan Poronkadun ja Anssinkadun välillä maanantaiaamusta 5. elokuuta kello 06 alkaen torstaiaamuun 8. elokuuta kello 05 asti.

Kyseisenä ajankohtana Launialankatua ei pääse kulkemaan. Liikenteellä on mahdollisuus kulkea Tuppuralan kautta. Myös kaupungin bussikuljetuksilla on poikkeusreitit käytössä. Katso kaupungin joukkoliikenteen järjestelyt täältä.

Kun sillan kannen purkutyö on saatu valmiiksi, sillan rakentaminen jatkuu kannen muotti- ja telinetöillä.