Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Perjantai, 14.
joulukuuta
2018.
Onnittelut -
3.10.2018, 10:46 – päivitetty 5.10.2018, 9:32

Valotapahtuma tuo iloa Mikkelin keskustan alueelle ensi viikolla

Media

Mikkelissä ensimmäistä kertaa järjestettävä Illumio-valotapahtuma järjestetään perjantaina ja lauantaina 12.-13.10. Erilaiset valoteokset, valaistut puut ja julkisivut piristävät pimeitä iltoja klo 18-23 keskustan alueella.

Reitille on vapaa pääsy ja ohjelma sopii kaiken ikäisille. Reitti kulkee Satamakahvilasta Naisvuorelle ja matkan varrella kohteita sijaitsee mm. asemanmäessä, Kirkkopuistossa ja Savilahdenkadulla. Reitin voi kulkea vapaasti eri suuntaan tai osittain.

Kirkkopuistoon levittäytyy näyttävän Flowers of life -kollektiivin UV-dekoraatiot ja samalla juhlitaan Kirkkopuiston uuden leikkipuiston avajaisia satumaisessa tunnelmassa. Satamakahvilan pihaan puolestaan nousee lähes 5 metriin kurkottelevat Kakkarat eli valaistut värikkäät kukat. Kakkarat on suunnitellut Elisa Hillgen, toteutus Tehomet oy.

Mukana reitillä nähdään myös mm. hauska tunnelidisco, muotoilija Tytti Vuorikarin meduusat sekä kansainvälinen Perfect Light -dokumentti. Naisvuoren tornin juurelle rakentuu kiinalainen keskisyksyn festivaali eli Kuujuhla, joka on yksi kiinalaisen vuodenkierron suurimmista juhlista. Kuujuhlassa on tarjolla teetä, kuukakkuja, valaistuja paperilyhtyjä, musiikkia, lyhtyjen askartelua sekä kattaus mikkeliläisiä kansalaisjärjestöjä ja heidän osaamistaan. Kuujuhlan toteuttaa Mikkelin Maailmankauppayhdistys yhdessä mikkeliläisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Tapahtuma on osa valtakunnallista Mahdollisuuksien tori –tapahtumakonseptia.

Illumio-vapahtuman järjestää Valosilmä ky ja tapahtumaa tukee Mikkelin kulttuuripalvelut, XAMK, Tehomet oy ja OSRAM. Lisäksi mukana tapahtumassa reitiltä löytyvät paikalliset kahvila- ja ravintolayrittäjät Kulttuuritalo Tempo, Nanda, Bar Dom, Eepin Grilli ja Satamakahvila.

Kuuntele tapahtuman järjestäjän Elisa Hillgenin haastattelu.