Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Perjantai, 13.
joulukuuta
2019.
Onnittelut -
13.11.2019, 11:25 – päivitetty 13.11.2019, 13:09

Patrik Puistola lainasopimuksella Jukureihin

Media

Hyökkääjä Patrik Puistola, 18, siirtyy lainasopimuksella Jukureihin. Sopimus on solmittu 14.12.2019 asti, ja Puistola liittyy Jukurien vahvuuteen välittömästi.

Tapparan kasvatti (183 cm, 79 kg) on pelannut Mestiksessä, Liigassa ja eri ikäkausimaajoukkueissa. Tällä kaudella Puistola on pelannut Liigaa Tapparan paidassa yhteensä 15 ottelua (0+1) ja neljä ottelua Mestistä KooVeessä (1+3).

Puistola oli myös viime viikonloppuna nuorten Leijonien joukkueessa U20 Finnair Four Nations -turnauksessa, ja hän kamppailee vahvasti U20-joukkueen MM-kisapaikasta. Hän on tällä kaudella tehnyt kuudessa maaottelussa tehot 6+2=8.

Viime kaudella Puistola iski 22:ssa LeKissä pelaamassaan Mestiksen runkosarjaottelussa tehot 15 + 11 = 26. Carolina Hurricanesin viime kesänä kolmannella varauskierroksella varaama Puistola pelasi viime kaudella myös Tapparan Liiga-joukkueessa yhteensä 16 ottelua.

Aku Alho jatkaa Ketterässä

Jukurien puolustaja Aku Alho jatkaa Imatran Ketterässä lainasopimuksella toistaiseksi. Alho on pelannut tällä kaudella Ketterässä seitsemän Mestis-ottelua tehoin 0+4. Hän oli myös viikonloppuna voittamassa Ketterän joukkueessa Suomen Cupin finaalin. Jukurit voi tarvittaessa kutsua Alhon takaisin riveihinsä myös laina-aikana.

Jukurien Liiga-joukkueesta on tällä hetkellä loukkaantuneena neljä hyökkääjää. Heidän kaikkien odotetaan olevan jälleen pelikunnossa viimeistään kuukauden sisällä.