Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Lauantai, 17.
marraskuuta
2018.
Onnittelut -
31.10.2018, 10:51 – päivitetty 1.11.2018, 10:25

OP Suur-Savo teki muutoksia palveluaikoihin - Ristiinan konttori suljetaan

Media

OP Suur-Savon konttoreiden aukioloaikoihin tulee muutoksia joulukuun alussa, kaupunkikonttoreiden palveluajat säilyvät ennallaan.

OP Suur-Savon toimitusjohtaja Jari Himasen mukaan palveluverkoston muutoksen taustalla on asiakaskäyttäytymisen nopea muutos: yhä harvemmat asiakkaat asioivat konttorissa. Jo 95 prosenttia henkilöasiakaskohtaamisista tapahtuu sähköisissä kanavissa. Muutos on valmisteltu periaatteella, että palvelut säilytetään mahdollisimman lähellä asiakkaita, mutta niiden tarjonta suhteutetaan tämän hetken kysyntää vastaavaksi. Himanen muistuttaa, että asiakkailla on mahdollisuus kohdata pankkiasiantuntija etäneuvottelupalvelun kautta laajalla, klo 8-21 palveluajalla.

- Joulukuun alusta alkaen palvelemme asiakkaitamme 10 konttorissa Etelä-Savossa. Kaupunkikonttoreidemme eli Mikkelin, Pieksämäen ja Savonlinnan konttoreiden palveluajat säilyvät ennallaan. Uudistamme Heinäveden, Juvan, Mäntyharjun ja Sulkavan konttoreiden kassapalveluaikoja. Haukivuoren, Hirvensalmen ja Puumalan konttoreiden kassapalveluajat ja aukiolopäivät muuttuvat. Punkaharjun ja Ristiinan konttoreidemme toiminta päättyy 30.11.2018. Asiointi näissä konttoreissa on hiipunut jo usean vuoden ajan. Konttoreiden sulkeminen ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä; esimerkiksi tili- ja lainanumerot säilyvät ennallaan, kertoo Himanen.

Himasen mukaan pankissa tehdään koko ajan opastustyötä, jotta asiakkaat löytävät itselle sopivimmat ja helpoimmat tavat pankkiasioidensa hoitamiseen.

- Ymmärrämme, että kassapalveluiden supistaminen muuttaa niiden asiakkaiden asiointitapoja, jotka ovat tottuneet hoitamaan pankkiasioitaan perinteisesti kassalla. Mielellämme varaamme ajan henkilökohtaisten tarpeiden läpikäyntiin, ja niihin parhaiten sopivien palvelujen löytämiseen, Himanen jatkaa.

Laskujen maksaminen hoituu jatkossakin helpoiten suoramaksuna, e-laskuna tai OP-mobiilipalvelun kautta. Päivittäiset ostokset voi maksaa kätevimmin pankki- ja luottokorteilla. - Toivomme, että asiakkaamme hyödyntävät aktiivisesti sähköisiä kanaviamme. Nykyisin esimerkiksi lainaneuvottelut voi hoitaa verkkoneuvotteluna vaikkapa kotisohvalta, Himanen vinkkaa.

Käteistä rahaa voi nostaa Otto-automaateista. OttoPlus.- ja TalletusOtto. -automaateilla voi rahan nostamisen lisäksi tallettaa käteistä. Käteistä rahaa voi nostaa osuuspankin korteilla myös K-ruokakauppojen, R-kioskien, Tokmannien ja Neste-palveluasemien kassoilta.

YT neuvottelut päättyivät

OP Suur-Savon yt-neuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen lopputuloksena pankista loppuu 33 tehtävää, joista 7 työsuhdetta päättyy irtisanomiseen. OP Suur-Savon palveluksessa on neuvottelujen jälkeen 151 henkilöä.

Himasen mukaan pankki tukee tehtävänsä menettäneitä henkilöitä merkittävällä urakumppani-ohjelmalla. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Saranen Consulting Oy:n kanssa. Ohjelma antaa konkreettisia työkaluja seuraavan ura-askeleen ottamiseen, osaamisen kartuttamiseen tai mahdollisen yrittäjyyden aloittamiseen.