Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Torstai, 20.
kesäkuuta
2019.
Onnittelut -
15.4.2019, 11:49 – päivitetty 15.4.2019, 15:21

Mikkelin Tieteen päivät kiinnostivat

Mikkelin Tieteen päivät, jotka järjestettiin tänä vuonna maan suurimman tiedetapahtuman konseptilla Mikkelissä ensimmäistä kertaa, kokosivat kolmen päivän aikana järjestettyihin tilaisuuksiin reilut 560  kuulijaa.  Ajankohtaista asiaa tarjottiin muun muassa ilmaston muutoksesta, liikenteen energiamurroksesta, sankaruudesta, nykyajan tutkimusmatkoista, soluviljellystä lihasta sekä hiilivapaasta Etelä-Savosta.

- Mikkelin Tieteen päivät onnistuivat erittäin hyvin. Oli hienoa nähdä, että tiede kiinnostaa. Järjestimme yhteensä 11 sessiota, joiden osallistujamäärät vaihtelivat, mutta sessioiden pitopaikat olivat myös hyvin erilaisia. Kiitoksia kaikille yhteistyökumppaneille ja rahoittajille tapahtuman toteuttamisesta. Seuraavat Tieteen päivät järjestetään kahden vuoden päästä, mutta toteutamme vuonna 2020 hieman pienemmän tapahtuman, pääsihteeri Matti Malinen Mikkelin yliopistokeskuksesta kertoo. 

- Onnistuimme tavoittamaan hyvin eri-ikäisiä kuulijoita ja se oli tavoitteenakin, kun ohjelmassa oli muun muassa tiedesatutunti kirjaston lastenosastolla, metsäsessio yliopistokeskuksella ja opettajien kanssa suunniteltuja kokonaisuuksia lukiolla. Erityisesti kosmologi Syksy Räsäsen puheenvuoro kiinnosti ja veti kuulijoita salin täyteen. Myös yrttitutkija Bertalan Galambosin eläytyminen satutunnilla jäivät mieleen. Näillä nyt saaduilla kokemuksilla on hyvä jatkaa seuraavan tiedetapahtuman suunnittelua, toteaa asiantuntija Ulla Jurvanen.

Tieteen päivillä julkistettiin myös tunnustuksia. Tieteenkesyttäjäksi 2019 valittiin MMT Sari Iivonen ja Tieteenkesyttäjä junioriksi opiskelija Antti Asikainen Mikkelin lukiosta. Tieteen päivillä julkistettiin myös Aalto-yliopiston International Business –kandidaattiohjelman Tieteen päivien teemaan ”Courage to be international” liittyvä paras kandidaattitutkielma opiskelija Kiira Kiesilälle.

Helsingin Tieteen päivien tuottaja Mandi Vermilä vieraili Mikkelin Tieteen päivillä.

- Mikkelin ensimmäiset Tieteen päivät olivat oikein onnistuneet. Tapahtuma oli toteutettu yhteistyössä useiden eri tahojen kanssa, jotka olivat panostaneet ohjelmaan ja tapahtumajärjestelyihin hurjasti. Mikkelin Tieteen päivillä oli hyvä henki ja erinomainen ohjelma, Mandi Vermilä kommentoi.