Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Sunnuntai, 16.
kesäkuuta
2019.
Onnittelut -
23.5.2019, 9:46

Mikkelin seudun K-ruokakauppiaat saivat tunnustusta liikenneturvallisuuden edistämisestä

Pohjois-Savon ELY-keskuksen koordinoima Itä-Suomen liikenneturvallisuusryhmä palkitsi 23.5.2019 liikenneturvallisuutta edistävällä kunniakirjalla Mikkelin seudun K-ruokakauppiaat. Kauppiaat ideoivat ja toteuttivat heijastintempauksen jakamalla 3000 heijastinkassia asiakkailleen.

Mikkelin seudun K-ruokakauppiaat yhdistivät voimansa liikenneturvallisuuden edistämiseksi ja tekivät yhteistyötä asiakkaiden liikkumisen turvallisuutta ajatellen. Kauppiaat halusivat yhdessä nostaa esille heijastimen käytön, näkymisen ja näkemisen tärkeyden myös kauppareissujen aikana.

Viime syksynä kauppiaat ideoivat kauppakohtaisia näkyvyystempauksia. Lisäksi he suunnittelivat ja tilasivat yhdessä yhteensä 3000 kappaletta yhteisillä logoilla painettuja heijastinkasseja ja jakoivat niitä asiakkailleen valtakunnallisena heijastinpäivänä 1.10. Tempaukseen liittyen kauppiaat tekivät myös lyhyen videon.