Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Lauantai, 20.
huhtikuuta
2019.
Onnittelut -
11.2.2019, 14:11 – päivitetty 13.2.2019, 7:23

Mikkeliläinen ohjaaja varmisti Berliinin elokuvajuhlilla kolme seuraavaa elokuvaansa

Media

Viikonloppuna Berliinissä järjestetyillä Berlinale International Film Festivaaleilla vieraillut mikkeliläinen elokuvaohjaaja Jesse Haaja palasi sunnuntaina Suomeen tyytyväisenä miehenä. Haaja tulee ohjaamaan vuoden 2020 loppuun mennessä ainakin kolme pitkää elokuvaa, jotka suunnataan suoraan kansainväliseen levitykseen. Tuotanto- ja levitysyhtiöinä toimii Black Lion Pictures ja Kanadalainen Raven Banner Entertainment.

Ensimmäisenä työlistalla on ulkomailla menestyneen Rendelin jatko-osa, josta tiedotettiin jo Cannesin elokuvajuhlilla vuosi sitten. 

- Käsikirjoitus saatiin luettavaksi Pekka Lehtosaarelta muutama päivä ennen Berlinalea, jossa sitä käytiin sitten läpi tuottajien, ostajien ja levittäjien kanssa. Kaikki olivat tyytyväisiä siihen mitä jatko-osasta on tulossa joten vihreää valoa näytettiin ja nyt jatketaankin tuotannon kasaamista. 

Rendel on myyty 60 maahaan ja helmikuun lopussa Universal Pictures julkaisee sen vielä Isossa-Britanniassa.

Rendelin jälkeen tuotantoputkessa on työnimellä “Play with Me” oleva kauhuelokuva ja jo julkisuuteen vuosi sitten noussut suozombeista kertova kauhu-toiminta “Furrow”.

- Furrow piti alustavasti tehdä jo tänä kesänä yhdysvalloissa, mutta monen mutkan kautta päädyttiin tuomaan se eurooppaan. Ainakin osa siitä kuvataan suomessa, mutta kuten muutkin käsissä olevat elokuvat niin tämäkin menee ulkomaille joten tuskin suomijuttuja ihan kauheasti siihen laitetaan. Esituotantoa jatketaan niin Suomessa kuin yhdysvalloissakin.

- Ennen Furrowia tehdään vielä yksi kauhuelokuva, jonka idean heitin levittäjälle joku aika sitten ja aika nopeasti tuli tieto että sille löytyisi ostajat. Ei siinä sitten muu auttanut kun pistää rattaat pyörimään.

Haajan tuotantolistalla kuluvan vuoden aikana on useita mainos- ja lyhytelokuvia sekä musiikkivideoita.

- Viimeisen vuoden aikana tuli festivaalimenestystä kansainväliseltä kentältä niin paljon, että sieltä ohjataan tiettyjä tuotantotukia nyt seuraaviin intohimoprojekteihin. Toivotaan että uudetkin ohjaukset jaksaa kantaa maailmalla hedelmää. 

Kuuntele Jesse Haajan haastattelu.