Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Sunnuntai, 29.
maaliskuuta
2020.
Onnittelut -
19.3.2020, 12:29

Kuntopolut ja luontoreitit palvelevat entiseen tapaan - metsä ei mene kiinni

Suomessa vallitsevat poikkeusolot rajoittavat elämää. Harrastus- ja kulttuuripaikat ovat kiinni, julkisia kokoontumisia rajoitetaan, yli kymmenen henkilön pallopelejäkään ei ole soveliasta pelata koronaviruksen tartuntariskin vuoksi. Kaikki liikuntapaikat eivät kuitenkaan ole suljettuina. 

Auki olevilla liikuntapaikoilla tarkoitetaan tietenkin kuntopolkuja ja Mikkeliä ympäröivää luontoa. Metsä ei mene kiinni. Nyt kannattaakin lähteä lenkille tai luontokävelylle omaan lähimetsään. Esimerkiksi Kalevankankaalla on upeat uudet reitit, joilla voi myös maastopyöräillä. Kolme eripituista reittiä lähtevät Saimaa-stadiumin pysäköintialueen vierestä ja kiertelevät Kalevankankaan alueella. Polut ovat enimmäkseen jo kuivia ja luonto heräilee kovaa kyytiä kevääseen.

Muistattehan kuitenkin, että ulkonakin liikkuessa on syytä pitää sopiva turvaväli kanssaihmiseen. Ja jos tunnet itsesi sairaaksi, jää suosiolla kotiin lepäämään. Metsä ja luonto eivät katoa minnekään. 

Linkki: Mikkelin ulkoilureitit ja -alueet