Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Perjantai, 20.
syyskuuta
2019.
Onnittelut -
20.8.2019, 12:20

Koko perheen ulkoilutapahtuma Marskin Marssi Karkialammella

Perinteinen koko perheen maanpuolustushenkinen ulkoilutapahtuma Marskin Marssi järjestetään sunnuntaina 25.8.2019, klo 10–14 välisenä aikana Mikkelin Karkialammella.

Marskin Marssi 2019 teemana on kokonaisturvallisuus. Marssilla kuljetaan maastoreittiä, jonka pituus on noin 2 kilometriä. Lisäksi yhdistysten rastien reitillä ovat mm. Puolustusvoimien Pasi-miehistönkuljetusajoneuvo, joka ajeluttaa yleisöä sekä maanpuolustusnaisten kenttäkanttiini, joka palvelee kyydityksen odotusalueella.  

Marskin Marssin reitti myötäilee liikuntareittiä. Reitillä pystyy liikkumaan lastenvaunujen kanssa, polkupyörällä sekä jalkaisin. Reitin varrella kulkee myös hevosratsukko.

Tapahtuman lähtö/maali-alueella on koko tapahtuman ajan Puolustusvoimien kalustoesittelyä, Matti Puhakan sotahistoriallisten esineiden näyttely, Noptel-ammuntaa sekä yhdistysesittelyä. Tapahtumassa on tarjolla aidolla kenttäkeittimellä keitettyä hernekeittoa, jonka myynnistä saatu tuotto käytetään maanpuolustustyöhön. Myös sotilaskodin munkkikahvit voi ostaa lähtöalueelta.

Tapahtumaan on vapaa pääsy.