Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Lauantai, 14.
joulukuuta
2019.
Onnittelut -
3.4.2019, 11:54

Erikoislääkäritilanne parani Mikkelin keskussairaalassa

Vastoin valtakunnallista keskussairaaloiden trendiä Mikkelin keskussairaala on onnistunut kasvattamaan erikoislääkäreidensä määrää. Keskussairaaloilta lääkäreitä on vienyt erityisesti laajan päivystyksen keskittäminen 12 sairaalaan.

- Lääkärikunnassa on alettu ymmärtää, että olemme iso toimija ja meillä voi kehittää itseään monipuolisesti. Meillä on kaikki samat erikoisalat kuin laajan päivystyksen sairaaloissakin, arvioi tilanteen kohentumista terveyspalvelujen vt. johtaja Santeri Seppälä.

Yksi tuoreimmista kaappauksista on Kuopion yliopistollisesta sairaalasta tullut dosentti Harri Hyppölä.

Ennen tuloaan Essoteen Hyppölä toimi KYS:n Uusi Sydän -sairaalaprojektin vetäjänä ja sitä ennen KYS:n päivystyksen ylilääkärinä. Hän vastaa edelleen KYS:issä akuuttilääketieteen erikoislääkärikoulutuksesta.

- Hyppölä on yksi maan johtavista akuuttilääketieteen asiantuntijoista. Hänen tulonsa myötä päivystyksen asemaa kohenee, sillä nyt meillä voi alkaa erikoistua akuuttilääketieteen erikoislääkäriksi. Pystymme tuottamaan omia lääkäreitä päivystykseen, Seppälä kertoo.

- Mikkelissä minua veti puoleensa mielenkiintoinen ja monipuolinen työnkuva. Halusin vaativien hallintotehtävien jälkeen tehdä jälleen kliinistä työtä. Kesämökkimme on Puumalassa, joten Etelä-Savo on muutenkin tuttua seutua. Mikkelin musiikkijuhlillakin olen käynyt lähes juhlien alusta alkaen, Hyppölä kertoo.

Muita tuoreita rekrytointeja ovat muun muassa erikoislääkärit lastentaudeille, anestesiologialle, kirurgialle ja kardiologialle. Kardiologien määrä on saatu palautettua liki ennalleen ja tulevaisuus näyttää hyvin valoisalta, jos tulevat rekrytoinnit onnistuvat.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä on tehnyt pitkäjänteisesti työtä lääkäreiden saamiseksi. Viime syksynä ja kuluvan alkuvuoden aikana Essoteen on rekrytoitu yhteensä neljä lääkäriä ja kesän ja alkusyksyn aikana on tulossa vielä viisi lääkäriä. Kokonaisuudessaan oma erikoislääkäriresurssi tulee vahvistumaan viidellä lääkärillä.

- Pelkästään Essoten lääkäreitä hankkiva rekrytointikoordinaattori Saga Lampinen onnistui hankkimaan meille viime vuonna 25 uutta lääkäriä. Pääasiassa he ovat lääketieteen lisensiaatteja, jotka tulivat meille erikoistumaan eripituisiksi jaksoiksi. Lisäsi väkeä on saatu mainonnan ja rekrytointiyrityksen kautta, kertoo johtajaylilääkäri Jarmo J. Koski.

Lääkäritilanne vaihtelee liki päivittäin muun muassa eläköitymisen ja muuttojen vuoksi. Sairaalan erikoislääkäreistä on edelleen noin 11 prosentin vajaus 115 erikoislääkärin virkapohjasta.

Suurin pula lääkäreistä on Essotessa edelleen perusterveydenhuollossa. Tilanne siellä korjautuu ainakin kesän ajaksi liki täyteen miehitykseen kesäsijaisten hyvän saatavuuden myötä.