Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Tiistai, 21.
marraskuuta
2017.
Onnittelut -
10.11.2017, 18:06

Näyttelijä Ismo Sieviselle Etelä-Savon taidepalkinto

Etelä-Savon taidetoimikunta palkitsi näyttelijä Ismo Sievisen tinkimättömästä näyttelijänurasta. Palkinto on 5 000 euroa, ja se maksetaan veikkausvoittovaroista.

Toimikunta perusteli palkintoa seuraavasti:

Ismo Sievisen (s.1960) näyttelijänura alkoi jo yli kolmekymmentä vuotta sitten Kouvolassa. Lappeenrannan kaupunginteatterissa hän työskenteli toistakymmentä vuotta ja siirtyi sieltä Mikkelin Teatteriin, jossa on näytellyt vuodesta 2000. Sievisen tuorein roolityö on Komisario Palmu näytelmässä Komisario Palmun erehdys, joka oli ensi-illassa 3.11.2017. Viime vuosien isoja rooleja ovat olleet Scrooge suurmenestyksen saavuttaneessa Saiturin joulussa sekä päärooli Sirkku Peltolan näytelmässä Ihmisellinen mies.

Ismo Sievinen on tunnettu työssään tinkimättömänä, taitavana ja intohimoisena. Hän näyttelee kaikki roolit, niin isot kuin pienetkin, innolla ja intensiteetillä, itsensä täysillä likoon laittaen. Mikkeliläinen yleisö tietää odottaa jotain suurenmoista, kun Sievinen astelee näyttämölle. Häntä tullaan edelleen katsomaan myös Kouvolasta ja Lappeenrannasta, jopa kauempaakin. Ismo Sievisen poikkeuksellinen taito nostaa näyttelijäntyön sille kuuluvaan arvoonsa.

Etelä-Savon taidepalkinto luovutettiin Sieviselle Mikkelin Teatterin suurella näyttämöllä perjantaina 10.11.2017.