Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Perjantai, 20.
huhtikuuta
2018.
Onnittelut -
11.1.2018, 15:08

Levi-Kittilän taksit välitetään Mikkelistä käsin

Media

Etelä-Savon Taksi Oy on solminut välityssopimuksen Levi-Kittilän Taksit Oy:n kanssa. Välitystoiminta Mikkelistä käsin alkoi vuodenvaihteessa. Ylläs-Kolari liittyy mukaan Mikkelin välitykseen 19. tammikuuta.

Levi-Kittilän alueen välityksen piiriin kuuluu 29 autoa, jotka ovat nyt siirtyneet Etelä-Savon Taksi Oy:n keskushenkilökunnan välitettäviksi. Ylläs-Kolarin parikymmentä autoa tulevat perästä loppukuusta.

Entuudestaan Etelä-Savon Taksi Oy:n välitystoimintaan kuuluvat Mikkelin, Savonlinnan, Pieksämäen, Juvan, Puumalan, Sulkavan, Ristiinan, Mäntyharjun ja Kangasniemen taksienvälitys. Etelä-Savossa taksivälityksiä on vuodessa lähes puoli miljoonaa, Levi-Kittilällä noin 80 000.

Levi-Kittilän välitystoiminnan siirtämisen taustalla on halutun palvelutason saavuttaminen, kuten lyhyet vastausajat. Mikkelissä uudet sopimukset tuovat lisää työtä sekä yhteistyön myötä syntyviä kehittämismahdollisuuksia.