Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Keskiviikko, 19.
joulukuuta
2018.
Onnittelut -
5.1.2017, 6:52

Dokumenttielokuvien juhlanäytös saapuu Mikkeliin helmikuussa

Media

Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO on osallistunut lähestyviin Suomen satavuotisjuhliin toteuttamalla vuoden 2016 aikana eri puolilla Suomea DOKKINO: Yhdessä! -dokumenttielokuvaverstaita, joissa lapset ja nuoret ovat päässeet tutustumaan luovien dokumenttielokuvien maailmaan ja toteuttamaan itse omat dokumenttielokuvansa alusta loppuun saakka ammattitaitoisen ja innokkaan ohjaajan avustuksella. Verstaat ja juhlanäytökset ovat osa Suomi 100 -hankkeen virallista ohjelmaa.

DOKKINO: Yhdessä! -verstaskiertue suunnattiin 11–16-vuotiaille lapsille ja nuorille. Verstaita järjestettiin 18 maakunnassa, joista jokaisesta valittiin avoimen haun kautta mukaan yksi luokka, jolle DOKKINO ja Suomi 100 -hanke tarjosivat kaksipäiväisen maksuttoman dokumenttielokuvaverstaan. Verstaat toteutettiin osallistuvan ryhmän omalla koululla.

DOKKINO: Yhdessä! -juhlanäytökset

DOKKINO: Yhdessä! -verstaissa tehdyt elokuvat esitetään DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin juhlanäytöksissä 19 paikkakunnalla ympäri Suomea vuonna 2017, satavuotiasta Suomea ja sen tulevaisuutta juhlien.

Juhlanäytökset juhlistavat yhtä lailla Suomen satavuotista taivalta, kotimaista dokumenttielokuvaa sekä nuorten elokuvantekijöiden saavutuksia.

Osa elokuvista tullaan lataamaan myös DOKKINOn verkkosivuille sekä Youtube-palveluun.

Näytös saapuu Mikkelin Kinolinnaan 7. helmikuuta.

 

http://docpoint.info/dokkino/yhdessa/