Viesti studioon

studio@radiomikkeli.fi
Maanantai, 23.
lokakuuta
2017.
Onnittelut -
Paikallinen - 23.10.2017, 10:56

Jo vuosikymmenten ajan komisario Palmu on hurmannut suomalaisia kirjoissa ja elokuvissa, ja jatkaa voittoisaa kulkuaan vanhojen ja uusien fanien iloksi nyt myös teatterissa.

Paikallinen - 23.10.2017, 10:53

Lokakuun lopussa avautuu uusi ajanvarauspalvelu Nopean palvelun hoitajan vastaanotolle Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Essote) asiakkaille.

Paikallinen - 23.10.2017, 7:12

Pyörään kiinnitetty lastenturvaistuin oli sytytetty palamaan Mikkelissä Pohjolankadulla lauantaina iltapäivällä. Palon huomannut henkilö hälytti palokunnan ja siirsi palavan pyörän pois rakennuksen läheisyydestä eikä palo ehtinyt tarttua rakennuksiin.

Paikallinen - 23.10.2017, 6:57

Poliisipartio pysäytti perjantaina alkuillasta Mikkelissä VT 5:llä epävarmasti henkilöautolla ajaneen keski-ikäisen savonlinnalaismiehen. Puhalluskokeen tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen lukemat. Tarkkuusalkometrin lukemat olivat 0,96 mg/l. Mies määrättiin ajokieltoon.

Paikallinen - 23.10.2017, 6:54

Mikkelissä Maaherrankadulla sattui eilen iltapäivällä kahden auton kolari.

Paikallinen - 20.10.2017, 9:51

Nuoren mikkeliläisen taiteilijan apuraha on haussa lokakuun ajan. Apurahan saajan päättää hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta.

Paikallinen - 18.10.2017, 10:20

Mikkelin keskussairaalan työmaalla sattui vakava onnettomuus keskiviikkoaamuna. Kattotöissä ollut henkilö putosi n. 6 m korkeudelta alemmalle kattotasolle. Sairaalan henkilökunta, ensihoito ja pelastuslaitos suorittivat yhteistyössä ensiavun.

Paikallinen - 17.10.2017, 16:40

Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut ja museotoimi järjestävät syyslomaviikon perjantaina 27.10.2017 klo 17-24 kaikille maksuttoman tapahtuman Museoiden yö.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 17.10.2017, 16:24

Ensi kaudella Kakkosessa pelaava Mikkelin Palloilijat ja Janne Wilkman ovat tehneet toistaiseksi voimassa olevan valmentajasopimuksen.

Paikallinen - 17.10.2017, 8:48

Itä-Suomen poliisi on antanut mikkeliläisen osakeyhtiön toimitusjohtajalle sakot työn kemiallisten vaaratekijöiden selvittämisen laiminlyönnistä.

Sisältää kuvan
Paikallinen - 16.10.2017, 14:58

Rendel-elokuva sai Meksikon ensi-iltansa Feratum Film Festival –tapahtumassa, joka on yksi maan suurimmista fantasiaelokuvafestivaaleista. Sunnuntai-iltana palkittiin festivaalin parhaat elokuvat ja Rendel-elokuva sai parhaan toimintaelokuvan palkinnon.